Työturvallisuuskeskus
Työturvallisuuskortti.fi
Työhyvinvointikortti
Toimialat
Tuottavuustyö.fi
Telma-lehti
nolla.fi
Tulosta sivu

Työn muutoksen mukana – Työturvallisuuskeskus 1970–2010

EinoKetola2 kuvMerjaAhlrothTyöturvallisuuskeskuksesta (TTK) on kehittynyt neljässä vuosikymmenessä arvostettu koulutuksen ja kehittämisen asiantuntijaorganisaatio, joka on laajentanut toimintaansa työn muutoksen mukana. Tapaturmantorjunnasta on edetty turvallisuusjohtamiseen ja kohti työhyvinvoinnin päämäärää, arvioi Työn muutoksen mukana – Työturvallisuuskeskus 1970–2010 -historiateoksen kirjoittanut dosentti Eino Ketola (kuvassa) TTK 40 vuotta 2010 -juhlaseminaarissa 12.4.2010.

 

Työturvallisuuskeskus perustettiin työmarkkinakeskusjärjestöjen työsuojelutoimistoksi 1.4.1970. Työmarkkinaosapuolet halusivat itselleen aloitteellisen roolin työsuojelussa. TTK on pyrkinyt mahdollisimman pitkälle yhdistämään työnantajien ja työntekijöiden edut. Ajatus oli yhteistoimintaan perustuva.

 

Jorma Löhman- Ilman yhteistä tahtoa keskusta ei olisi koskaan syntynyt eikä sen rahoitusta olisi kyetty järjestämään. Tänään tilanne on vakiintunut ja olemme merkittävä toimija työturvallisuuden ja työelämän kouluttamisen ja kehittämisen saralla. Yhteistoiminta työpaikoilla ja yhteinen koulutus on tavaramerkkimme, korostaa TTK:n toimitusjohtaja Jorma Löhman (kuvassa). 

 

Työturvallisuuskeskusta on rahoitettu alun alkaen tapaturmavakuutusvaroista.

 

 

 

 

Multimediaohjelmat

TTK40vuotta2010 juhlaseminaari EinoKetolan historiakatsaus

Työn muutoksen mukana - Työturvallisuuskeskus 1970–2010

Dosentti Eino Ketolan puheenvuoro Työturvallisuuskeskuksen 40-vuotisjuhlaseminaarissa

Sanomatalo Aurinko (toteutus)

Sarri Kukkonen, Jani Peippo (kuvat)

Työturvallisuuskeskus TTK (tuottaja) 
Katso ohjelma (18:02 min)

 

TTK1970 2010 Ihmisen ehdoillaIhmisen ehdoilla - Työturvallisuuskeskus 1970–2010

Äänikuvia Työturvallisuuskeskuksen 40-vuotisjuhlaseminaarista

Sanomatalo Aurinko (toteutus)

Sarri Kukkonen, Jani Peippo (kuvat)

Työturvallisuuskeskus TTK (tuottaja)

Katso ohjelma (12:23 min)

 

 

Historiateokset

Tyon muutoksen mukana TTK 1970 2010 kansikuvaTyön muutoksen mukana

Työturvallisuuskeskus 1970 – 2010

Eino Ketola

TTK 2010.

Historiakirja on merkittävä tosikertomus työelämän muutoksista ja piittisen toiminnan vaikutuksista neljän vuosikymmenen aikana. Kirja osoittaa selkeästi työmarkkinakeskusjärjestöjen roolin Työturvallisuuskeskuksen toiminnassa.

 

 

Kasvu yhteistoimintaan, jpgKasvu yhteistoimintaan

Työttömyysvakuutusrahasto 1960–2009)

Koulutusrahasto 1969–2009

Työturvallisuuskeskus 1970–2009

Työsuojelurahasto 1979–2009

Eino Ketola

Historiateoksessa seurataan korporatiivisen sosiaalipolitiikan kehitystä neljän kolmikantaisesti luodun instituution konkreettisen historian kautta.

TTK:n em. oma historiakirja perustuu tähän laajempaan historiateokseen.

 

Yksittäisiä näytekappaleita historiateoksista voi tiedustella sähköpostitse: susanna.halikka(at)ttk.fi.

 

 

Historiatiedotteet

Eino Ketola: Työn muutoksen mukana - Työturvallisuuskeskus 1970 – 2010. TTK Uutiset 12.4.2010.

 

Eino Ketola: Kasvu yhteistoimintaan -historiateoksen tiivistelmä. TTK Uutiset 17.11.2009: Konsensus tuottanut tutkimusta ja turvallisuutta

 

 

TTK 40 vuotta -juhlaseminaaritunnelmia

TTK40v2010 SK2687 HouseBand

 

Kuvakavalkaadi, kuvaaja Sarri Kukkonen, käyttöoikeus TTK:lla

 

 

 

 

 

ttk stamp wwwLisätietoja

Historiateosten kirjoittaja, dosentti Eino Ketola, eino.ketola(at)gmail.com, 050 550 2808

Toimitusjohtaja Jorma Löhman, Työturvallisuuskeskus TTK, jorma.lohman(at)ttk.fi, 0400 500 820

Asiantuntija (viestintä) Eija Åback, Työturvallisuuskeskus TTK, eija.aback(at)ttk.fi, 040 537 1822

 

 

 

 

Kuvat: Mervi Ahlroth, Sami Kulju


Poutapilvi web design - P4