Työturvallisuuskeskus
Työturvallisuuskortti.fi
Työhyvinvointikortti
Toimialat
Tuottavuustyö.fi
Telma-lehti
nolla.fi
Tulosta sivu

Biologiset tekijät

Biologisia vaaroja ovat ensinnäkin bakteerien ja homeiden vapauttamat itiöt ja muut biologisesti aktiiviset aineet. Niiden aiheuttamia sairauksia ovat homepölykeuhkosairaus sekä homeiden aiheuttama astma ja nuha. Toisena ryhmänä ovat tuberkuloosibasilli ja sen aiheuttamat tuberkuloosin eri muodot. Kolmannen ryhmän muodostavat virukset, bakteerit, sienet, alkueläimet ja halkiomadot.


Altistuminen

Mikrobien rakenneosat, kuten esimerkiksi solut, itiöt ja rihmastot, voivat kulkeutua elimistöön ihokosketuksen, naarmujen tai ihopiston kautta, pisaratartuntana iholle, silmiin tai limakalvoille sekä hengitysteitse ja ruoansulatuskanavan kautta. Elimistöön joutuessaan mikrobit voivat aiheuttaa terveydellisiä haittoja, kuten esimerkiksi haavatulehduksia, keuhkotulehduksen, ärsytysoireita, kuumeilua, väsymystä ja hengitysallergioita.


Työntekijät altistuvat mikrobeille muun muassa terveyden- ja sairaanhoitotyössä, maataloustyössä, elintarviketehtaissa ja eläinlääketieteellisissä laboratorioissa, puhtaanapito- ja siivoustyössä, jätteiden käsittelyssä sekä toimiessaan kosteus- ja homevauriorakennuksissa.


Terveydenhuollon ja sairaanhoidon työntekijät voivat altistua mikrobeille hoitaessaan infektiopotilaita tai käsitellessään näytteitä laboratorioissa. Puhtaanapito- ja siivoustyötä tekevät saattavat tapaturmaisesti joutua kosketuksiin esimerkiksi huumeruiskujen kanssa. Poliisit, vartijat ja vahtimestarit voivat saada virustartunnan huumeiden käyttäjältä.


Mikrobeille voi altistua myös silloin, kun mikrobit ovat saastuttaneet käytössä olevia materiaaleja. Saastumisen syynä on yleensä materiaalien kostuminen tai se, että ympäristön lämpöolot ovat edistäneet mikrobien kasvua. Altistumisen lähteitä ovat muun muassa maatalouden pilaantunut heinä ja rehut, tuotantoprosessien materiaalit tai puunjalostusteollisuuden homeinen raaka-aine.


Biologisen altistuksen selvittäminen ja torjuminen

Valtioneuvoston päätöksen mukaan kaikessa toiminnassa, johon voi liittyä biologisille tekijöille altistumisen vaara, on määriteltävä työntekijöiden altistumisen luonne, määrä ja kesto, jotta voidaan arvioida jokaisen työntekijän terveyttä ja turvallisuutta uhkaava riski ja päättää tarvittavista toimista.


Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä biologiset tekijät on luokiteltu neljään ryhmään. Luettelossa ovat ryhmiteltyinä sellaiset biologiset tekijät, jotka aiheuttavat tartunnan ihmisiin. Ryhmään yksi kuuluvat ne tekijät, jotka todennäköisesti eivät aiheuta sairautta ihmiselle. Ryhmiin kaksi, kolme ja neljä tekijät jaetaan sen mukaan, kuinka vakavaa vaaraa ne aiheuttavat työntekijöille ja missä määrin ne voivat levitä väestöön ja kuinka tehokkaita ehkäisykeinoja ja hoitoja niiden vaikutuksille on käytettävissä. Biologisille altistustekijöille ei ole annettu raja- tai ohjearvoja.


Työnantajan tulee mahdollisuuksien mukaan välttää haitallisen biologisen tekijän käyttöä ja korvata se käyttöoloiltaan vaarattomalla tai terveydelle vähemmän vaarallisella tekijällä.


Työntekijöiden altistuminen tulee estää, mutta jos se ei ole teknisesti mahdollista, se on vähennettävä niin pieneksi kuin on tarpeen työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden suojelemiseksi. Keinoina tässä ovat vaarojen torjunta, muun muassa

  • tekniset torjuntatoimet, tarvittaessa työvaiheen eristäminen
  • työmenetelmät, hygieeniset toimet, joilla ehkäistään tai vähennetään haitallisen biologisen tekijän siirtymistä tai vapautumista
  • työn organisointi, altistuvien ja mahdollisesti altistuvien työntekijöiden määrän pitäminen mahdollisimman alhaisena
  • työssä käytettävien biologisten tekijöiden esiintymisen tarkkailu
  • henkilökohtaisten suojainten käyttö
  • tartuntavaaraa osoittavien merkkien ja varoitusmerkkien käyttö.

Työnantajan on huolehdittava siitä, että työntekijät saavat tietoa ja opastusta biologisten tekijöiden mahdollisista terveysvaaroista, varotoimista altistumisen ehkäisemiseksi, hygieniavaatimuksista, suojainten ja suojavaatetuksen käytöstä sekä tehtävistä vaaratilanteissa ja vaaratilanteiden estämisessä.



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä