Työturvallisuuskeskus
Työturvallisuuskortti.fi
Työhyvinvointikortti
Toimialat
Tuottavuustyö.fi
Telma-lehti
nolla.fi
Tulosta sivu

Muuttuvien työyhteisöjen menestyksen tekijät

Työelämässä kuohuu ja työyhteisöt kohtaavat yhä uusia muutoksia. Jatkuva toimintaympäristön muuttuminen aiheuttaa muutospaineita käytössä oleville toimintatavoille. Perinteisiä, tuttuja ja turvallisiksi koettuja toimintatapoja on muutettava, koska ainoastaan toimintaansa kehittävät ja muutoksia ennakoivat sekä niihin sopeutuvat työyhteisöt ovat tulevaisuuden menestyjiä.

Työelämässä menestyminen edellyttää työorganisaatiossa toimimiseen liittyvien taitojen sekä jatkuvan ammatilliseen erityisosaamiseen liittyvän tiedon päivittämistä. Työn mielekkyys, työtehtävien kiinnostavuus ja työstä saatu hyvä palaute motivoivat laadukkaaseen työhön.

Ihmiset muodostavat yhteisöt ja yksilöiden vastuullisuus omasta toiminnasta korostuu jatkuvasti kaikilla tasoilla. Yksilötason asenteilla on ratkaiseva merkitys myös yhteisön kannalta. Se kuinka antoisaa ja palkitsevaa on toimia esimiehenä riippuu pitkälti alaisena toimivista työntekijöistä. Puolestaan alaisena toimimisen edellytyksiin vaikuttaa paljon se miten yhteistyö esimiehen kanssa toimii. Asia- ja tavoitekeskeisyys sekä kasvavat odotukset, vaatimukset ja tulospaineet johtavat helposti ristiriitoihin ja vastakkainasetteluun, jos työyhteisötaidot eivät ole riittäviä.

Työyhteisöissä, joissa inhimillisyydelle ominaista yksilöllistä keskeneräisyyttä ei ymmärretä tai tunnisteta on leimallista itsekäs toiminta ja yliyrittämisestä juontuva henkinen lamaannus.  Eriasteinen tyytymättömyys, heikko motivaatio ja puutteellinen johtajuus ovat monessa yhteisössä valitettavan arkipäiväisiä ilmiöitä. Vaihtoehtoja on kuitenkin olemassa, koska omilla vastuullisilla valinnoillamme vaikutamme kokemaamme todellisuuteen. Ihmiset mahdollistavat kehittymisen ja kasvun.

Tuloksellinen ja ihmisiä yksilöllisesti kohteleva toimintatapa on mahdollista yhdistää. Ihmisystävälliselle ja läsnä olevalle näkökulmalle voidaan rakentaa tavoitteellista toimintaa ja kestävää menestystä, johon yhteisö aidosti sitoutuu. Vallitsevan nykyisyyden tiedostaminen yksilötasolla, erilaisuuden arvostaminen sekä vuorovaikutukseen perustuvan asenteen sisäistäminen kaikkialla ovat avaimia ristiriidattomaan ja menestyvään työyhteisöön, jossa on ilo tehdä töitä. Menestyksen tekijät löytyvät usein hyvin läheltä.

Tiedustelut

asiantuntija Tarja Räty, Työelämän kehittäminen, tuottavuusasiat
p. 040 840 2787, etunimi.sukunimi@ttk.fi

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä.

Julkaisuja

Työyhteisötaidoilla tulosta

29028 Työyhteisötaidoilla tulosta










Tarja Räty
Työturvallisuuskeskus 2009
28 s., hinta 5 €
Lisätiedot ja tilaukset

Työyhteisö muutosmurroksessa

Ihmisyys muutoksen kohtaamisessa

ja johtamisessa

Työyhteisö muutosmurroksessa kansi










Kirsti Ylikoski, Matti Ylikoski
5. uudistettu painos,
Työturvallisuuskeskus 2009,
120 s., hinta 20 €.
Lisätiedot ja tilaukset

Poutapilvi web design - P4