Turvallinen työskentely
Moottori- ja sähkösaha ovat erinomaisia ja tehokkaita työvälineitä metsätöissä ja rakennustöissä. Sahan turvallinen käyttö edellyttää oikeaa työtekniikkaa ja sahaukseen liittyvien vaarojen tunnistamista.
Puunkorjuuta ja metsätyötä tehdään saaristo-olosuhteissa käytännössä kelirikkokausia lukuun ottamatta ympäri vuoden. Puunkorjuuta tehdään sekä käsin että koneellisesti. Metsänhoitotöitä tehdään käsin ja metsänparannustöitä koneellisesti. Metsurityössä tulee ottaa huomioon valtioneuvoston asetus puunkorjuutyön turvallisuudesta. Yksintyöskentely saaristo-olosuhteissa on kielletty ja yhteydenpito tulee järjestää. Joissakin tapauksissa koneenkuljettajat asuvat viikot työmaa-asunnossa saaristotyömaalla.
Puutavaraa kuljetetaan jäällä talviaikaisessa saaristometsien puunkorjuussa ja puutavaran ajossa jäävarastoon. Ennen jäälle ajoa tulee selvittää tarkoin jään kantavuus, jäädytystarpeet sekä vastuu- ja vakuutuskysymykset.
Koneellinen hakkuutyömaa on aina vaaranpaikka. Koneiden ollessa työssään, kuljettajan huomio on kokonaisuudessaan oman työn suorittamisessa, puiden valinnassa, apteerauksessa ja siirtymisreitin valinnassa. Ajokoneen kuljettaja keskittyy puiden kuormaukseen.
Suomessa metsätöitä, etenkin puunkorjuutöitä tehdään ympärivuotisesti. Moottori- ja raivaussahatöitä voidaan tehdä vain valoisaan aikaan. Joulu-tammikuussa valoisaa työaikaa on etelässä noin 6 tuntia ja pohjoisessa noin 4 tuntia. Osa työajasta on silloinkin hämärää. Koneellisessa puunkorjuussa kaksivuorotyössä talvella pääosa työajasta on pimeää. Työpäivä alkaa ja päättyy pimeässä ja työmatkat kuljetaan pimeällä. Näkemisen, näkymisen ja valaistuksen merkitys on keskeinen.
Myrskypuiden korjuu on aina vaarallista ja vaatii tekijältään kokemusta ja vankkaa ammattitaitoa. Myrskytuhopuut on ensisijaisesti korjattava hakkuukoneella. Hakkuukoneella työskenneltäessä tapaturmariski on paljon pienempi kuin käytettäessä moottorisahaa.









